Osallistuin kesäkuun alussa Sitran mainiosti organisoimaan World Circular Economy Forumiin (WCEF). Tapahtumalla oli Finlandiatalolla hienot puitteet ja kiinnostavia esityksiä ja keskusteluja riitti. Tapahtuman herättämät ajatukset tulivat taas mieleeni kun Helsingin Sanomat kirjoitti eilen Suomesta kerättävien käytettyjen vaatteiden viennistä Afrikkaan ja niistä ristiriitaisista ajatuksista, joita vienti herättää. (http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005341035.html) Hesarin artikkelin esittämä ajatus, että käytettyjen tekstiilien vieminen kehitysmaihin tappaa maiden oman tekstiiliteollisuuden tuotiin esille myös WCEF:ssä. Samanlaisia ajatuskulkuja liittyy myös muihin materiaaleihin ja esimerkiksi elektroniikkalaitteiden kohdalla olen kuullut kysyttävän, että miksi kehitysmaissa ihmisten pitäisi ylipäätään ottaa vastaan eurooppalaisten vanhat, ehkä rikkinäisetkin ja sisällöltään vanhentuneet laitteet? Kohdemaissa ei välttämättä ole asianmukaisia kierrätysmahdollisuuksia sitten, kun laitteet lopulta hajoavat. Olisiko parempi että joku valmistaisi kehitysmaiden olosuhteisiin sopivia tuotteita, rakentaisi tarvittavaa kierrätys- ja muuta infraa, opettaisi korjaamaan ja päivittämään tuotteita jne?
Eettisyyteen liittyviä kysymyksiä haluaisin mietittävän paljon nykyistä enemmän kiertotalouden yhteydessä. Vastuullisuuden ja eettisyyden tulisi olla osa kiertotaloutta. Usein kuulee korostettavan, että järkevin taso kiertotalouden edistämiseen on alueellinen taso, mutta kuitenkin materiaalivirtamme ovat monin tavoin globaaleja. Eettisiä haasteita liittyy niin luonnonvarojen käyttöön (esimerkiksi harvinaiset metallit elektroniikkateollisuuden tarpeisiin) kuin arvoketjun loppupäässä uudelleenkäyttöön, kierrätykseen ja jätteenkäsittelyyn. Esimerkiksi vanhoja rikkinäisiä elektroniikkalaitteita on välillä päätynyt ohi virallisten keräysten dumpattavaksi kehitysmaihin. Viranomaisten kesken on pitkään tehty kansainvälistä yhteistyötä laittomien jätesiirtojen estämiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kansainvälinen yhteistyö, sopimukset ja säädökset ovat tarpeellisia jatkossakin. Kiertotalouskeskusteluissa en ole tätä näkökulmaa juuri havainnut.
Guardianissa julkaistiin heinäkuussa kiertotaloutta kriittisesti pohtiva kirjoitus, jonka esiin nostamia näkökulmia soisi myös tarkasteltavan seuraavassa globaalissa kiertotaloustapahtumassa. Artikkelin ydinkysymyksiä on, voiko kiertotalous olla yhtä aikaa joka puolella maailmaa kaikille win-win-ratkaisu.
Kiertotalous on ollut yksi työurani punaisista langoista. Tämän hetken kiertotaloushypessä merkille pantavaa minusta on ensinnäkin selvä asenneilmapiirin muutos ja toisena digitalisaation tuomat uudet mahdollisuudet. Yli kymmenen vuotta sitten kun olin valmistelemassa silloista valtakunnallista jätesuunnitelmaa, kuulostivat osalle toimijoita jätteen synnyn ehkäisy, jätemäärien vähentäminen ja jopa tiettyjen materiaalien kierrätysosuuden kasvattaminen liian kunnianhimoisilta. Ja nyt ne ovat yleisesti hyväksyttyjä ja tavoiteltavia asioita. Kehitys kehittyy, kuten sanonta kuuluu. Tärkeää on kuitenkin varmistaa, että kiertotaloudesta ei tule viherpesua, vaan että kiertotalous edistää oikeasti luonnonvarojen kestävämpää käyttöä ja vähentää ympäristöongelmia. Kiertotalous ei saa olla vain jotain päälle liimattua hypetystä ja yksittäisiä kierrätystä edistäviä projekteja, vaan olennaista on saada systemaattisempaa muutosta aikaan. Ja muistaa eettiset näkökulmat myös globaalisti.
Naturaatiopiste 