Lukuvinkki: Kestävä johtajuus

Jos Marc Epsteinin Making sustainability work oli sinusta innostava, varmaan innostut myös Aija Bärlundin ja Susanna Perkon Kestävä johtajuus -kirjasta. Tai jos ylipäätään kestävä kehitys ja johtamisfilosofiat ovat sydäntäsi lähellä. Teemana sekä Epsteinin että Bärlund&Perkon kirjassa on kestävyyden johtaminen ja molemmissa on runsaasti esimerkkejä yritysmaailmasta. Epsteinin opukselle aika on tosin tehnyt osin tehtävänsä, sillä öljy-yhtiö BP:tä mainostetaan hyvänä esimerkkinä. Maine taisi kuitenkin mennä aika pitkäksi aikaa Meksikonlahden öljyonnettomuuden myötä.

 

Aija Bärlund ja Susanna Perko kirjoittavat Kestävä johtajuus –kirjassa uudenlaisen johtajuuden, kestävän johtajuuden, tarpeesta. Heidän mukaansa kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta ei ole puuhastelua tai kulueriä vaan lähtökohta kannattavalle bisnekselle. Jos yritys haluaa menestyä pitkällä tähtäimellä, on panostettava kestävään kehitykseen, läpinäkyvyyteen ja sidosryhmien osallistamiseen.

 

Kestävän kehityksen lisäarvo yritykselle tulee:

–          toiminnan tehostumisesta

–          uusista markkinoista

–          brändilojaalisuuden kasvusta

–          tuotekehityksestä

Bärlund ja Perko esittelevät neljä kestävän johtajuuden periaatetta. Niistä ensimmäinen on kannattava liiketoiminta. Vain kannattavalla liiketoiminnalla on myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan muun muassa työllistämisen ja verojen muodossa. Toinen periaate on yksilöiden hyvinvointi ja tällä viitataan paitsi työhyvinvointiin, myös laajemmin ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon. Kolmatta periaatetta, luonnon hyvinvointia, olisin toivonut käsiteltävän vähän laajemmin. Kirjassa mainitaan luonnon ja ekosysteemien suojelu ylätason käsitteenä ja lisäksi nostetaan esille materiaalitehokkuus, suljetut kierrot ja energiankäyttö. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden edistämistä osana kestävää johtamista olisi voinut avata enemmän. Neljäntenä periaatteena on yhteisöjen hyvinvointi, jolla viitataan esimerkiksi paikallisten kulttuurien suojaamiseen ja luonnonvarojen käytön oikeudenmukaiseen jakaantumiseen, kun paikallisyhteisöjen ruoaksi käyttämistä luonnonvaroista valmistetaankin polttoaineita. Toisena käytännön esimerkkinä mainitaan irtisanottujen työntekijöiden uudelleen työllistymisen tukeminen.

 

Kirjoittajat haluavat kestävän johtajuuden periaatteet liiketoimintastrategian ytimeen. Kestävä johtajuus on paitsi toimintaympäristön riskien hallintaa myös uusien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämistä. Kirjassa onkin Outotecin toimitusjohtajalta Pertti Korhoselta ja viestintä- ja yritysvastuujohtaja Minna Ailalta hyvä kirjoitus. Outotec toimii alalla, jolla on isot ympäristövaikutukset ja samalla metallien ja mineraalien kysyntä on kasvanut. Metallien pitoisuus on laskussa, joten jalostaminen vaatii suurempia raaka-ainemääriä ja kuluttaa enemmän energiaa ja vettä. Outotec iskee tähän niukkuudesta syntyvään markkinarakoon, sillä ympäristöä säästävien teknologioiden markkinat kasvavat voimakkaasti.

Kestävä johtajuus on kaiken kaikkiaan tervetullut kooste tärkeästä teemasta suomeksi.

Mainokset
Kategoria(t): Ei kategoriaa, Kestävä kehitys, Lukuvinkit | Avainsanat: , | Kommentoi

Lukuvinkki: The Organic Gardener

Kesä lähestyy ja kohta alkaa se vaihe, että ihmiset kyselevät toisiltaan lukuvinkkejä kesälomaa varten. Tässä siis jo yksi vinkki. Jeanne Nolan on kirjoittanut helppolukuisen ja viihdyttävän kirjan ”From the Ground Up – a Food Grower’s Education in Life, Love and the Movement That’s Changing the Nation”.

 

Kirja on melko avoin kertomus Jeannen omasta elämästä. Siitä, miten hän nuorena päätyi osaksi tiivistä kultinomaista yhteisöä, jossa harrastettiin luomuviljelyä. Ja miten hän kasvoi ulos yhteisöstä, palasi vanhempiensa luo ja lopulta perusti oman puutarhayrityksen. Uskon kirjan puhuttelevan niitä, joita yleisesti kiinnostaa ihmisten elämäntarinat ja elämän merkityksellisyyden pohdinta. Jeanne tulee oman tarinansa ohella kertoneeksi paljon puutarhaviljelystä ja se oli alkuperäinen syyni tarttua kirjaan. Oman yrityksen perustamista pohtivalle kirja antanee myös rohkaisua.

 

Omassa ympäristöajattelussani keskeisellä sijalla ovat rakenteisiin vaikuttaminen ja yksittäisten ihmisten tekoja suurempien muutosten aikaansaaminen. Niitä voi kutsua tiedekielellä systeemisiksi muutoksiksi tai vaikka ihan vain poliittisiksi päätöksiksi. Samalla minusta on kiinnostavaa, miten ihmiset yksilöinä kohtaavat ympäristökysymykset ja miten se vaikuttaa elämänvalintoihin. Jeanne Nolan esimerkiksi kokee tärkeänä sen, että työnsä kautta voi tukea sellaista elämäntapaa, joka on omien arvojen mukainen. Aika klassisesti muuten Nolan on listannut kirjasuosituksiin kirjansa lopussa ensimmäiseksi Rachel Carsonin Äänettömän kevään.

 

Olen miettinyt kirjojen merkitystä ympäristötiedon lähteinä, kun huomasin Twitterissä taannoin keskustelua siitä, että Worldwatch instituutin Maailman tila -raporttia ei ilmeisesti tänä vuonna suomenneta. Uusin Maailman tila onkin minulla englanninkielisenä jo odottamassa lukemista. Eräs ensimmäisiä tärkeitä ympäristöajatteluuni vaikuttaneita kirjoja on Satu Huttusen Pelastakaa metsät, jonka luin melko nuorena. Kirjan aihe oli metsäkuolemat ja happosateet. Happamoituminen on sittemmin saatu vähenemään kansainvälisen yhteistyön ja teknologisen kehityksen ansiosta. Siis ainakin Euroopassa, esimerkiksi Kiinan saasteongelmistahan on viime aikoina uutisoitu runsaasti.

 

Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Jeanne Nolanin kirja on virkistävä esimerkki tietoa tarjoavasta kirjasta, joka on kirjoitettu tarinan muotoon ja on sävyltään hyvin henkilökohtainen. Monet lukemani amerikkalaisten kirjoittajien teokset ovat samantyylisiä. Suomesta ei tule mieleen juuri muita kuin Elina Grundströmin Musta orkidea.

 

Toivotan lukuiloa viljelytietouden, rakkaus- ja kasvutarinan parissa sekä onnea kevätkylvöihin kaikki kotipuutarhurit!

 

 

Kategoria(t): arkielämä ja ympäristö, Lukuvinkit | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Muovikasseista ja kulutuksen ympäristövaikutuksista

fiskars 2012 005

Olen kirjoittanut muovijätteistä ennenkin Naturaatiopisteessä. Tällä kertaa asiaa muovikasseista. Euroopan parlamentti nimittäin äänestää tänään muovikasseja koskevista uusista säännöistä, jotka vähentäisivät  muovipussien käyttöä 80 prosentilla seuraavan viiden vuoden aikana eli vuoteen 2019 mennessä.

 

YLEn Aamu-tv haastatteli ekotehokkuuskonsultti Michael Lettenmeieria, jonka mukaan muovikassien vähentäminen on tarpeen, sillä luonto kärsii muovipussiroskista ja lisäksi kassien tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja. Lettenmeier ei pidä järkevänä valmistaa kestävää kassia vain yhtä käyttökertaa varten. Hänestä muovikassit palvelevat kiireistä elämäämme: ei tarvitse etukäteen suunnitella menevänsä kauppaan ja varautua kestokassilla, kun kaupasta saa muovikassissa ostokset mukaan.

 

Huomenta Suomi taas haastatteli kollegaani SYKEstä, Helena Dahlbota. Helena esitteli joitakin vuosia sitten tehtyjä elinkaaritutkimuksia eri kassivaihtoehdoista. Niissä kierrätysmuovikassi nousi parhaaksi vaihtoehdoksi. Eri materiaaleista valmistettuja ostoskasseja on ympäristövaikutusten perusteella vaikea asettaa absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen. Kassin ympäristövaikutuksiin liittyy paljon tekijöitä, kuten jätehuoltojärjestelmä, päätyykö kassi käytön jälkeen kaatopaikalle vai jätteenpolttoon, korvataanko muovinen ostoskassi jätepussina jollakin erikseen ostettavalla jätekassilla ja montako kertaa puuvillaista kangaskassia käytetään ja pestään. Muovikassien ympäristövaikutukset eivät lisäksi kaikkialla maailmassa ole samanlaisia, johtuen eroista kassien laadussa, tuotannossa sekä jätehuollossa.

 

Roskaantuminen on pääasiallinen syy miksi muovikasseja halutaan vähentää. Nimenomaan ohuita, helposti hajoavia muovikasseja (hedelmäpussin tyyppisiä) halutaan vähentää. Roskaantumisen lisäksi muovikassien yhteydessä nostetaan yleensä esille öljyriippuvuuden vähentäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä.

 

Viime vuosina on uutisoitu meriin päätyvistä muovijätteistä, jotka muodostavat laajoja lauttoja valtameriin ja aiheuttavat vahinkoja merieläimille. Jotkin maat ovat ottaneet käyttöön veroja muovisille ostoskasseille tai kieltäneet muovikassien käytön.
Helena Dahlbo kommentoi osuvasti Huomenta Suomen haastattelussa, että pelkästään muovikasseja rajoittamalla ei saada merten roskaantumista kuriin, sillä mantereilta (ja myös merenkulusta) kulkeutuu paljon muutakin roskaa, kuten köydenpätkiä.

 

Moni varmasti miettii, että jos käytän kauppakassina kangaskassia, niin mihin laitan roskat kotona. Usein muovikassit käytetäänkin uudestaan roskapusseina. Suomessa käytettävät muovikassit ovat useimmiten melko kestäviä ja niitä voi käyttää monta kertaa ennen kuin ne päätyvät roskapusseiksi. Olisiko tässä eräs uuden ajan kierrätyksen innovaation paikka? Olen usein ihmetellyt, että miksi kierrätykseen ja kotona lajitteluun on niin vähän hyviä keksintöjä, vaikka aihe on monelle tärkeä.

 

Molemmat haastateltavat korostivat, että kassin sisältö on ympäristövaikutuksien kannalta merkittävämpi kuin itse kassi. Ostoskassien valmistuksen, käytön ja hävityksen ympäristövaikutukset eivät siis ole merkittäviä koko muun kulutuksen rinnalla. Toisaalta muovinen ostoskassi liitetään kertakäyttökulttuuriin ja jätemäärien kasvuun. Ja merten roskaantumisongelmaan muovikassit joka tapauksessa ovat osasyynä. Ostoskassin valinta liittyy vahvasti ihmisten arkeen ja kassin valintatilanne toistuu usein. Siksi sen yhteydessä on mahdollista muuttaa kaupassakäyntitottumuksiaan ja jätehuoltoaan ympäristöystävällisempään suuntaan.

 

Sama ongelma koskee minusta niin muovikasseja kuin kaikkia muitakin yksittäisiä kulutustuotteita: jokaisen kohdalla voidaan sanoa, että ei juuri tämä ympäristömielessä ole kovinkaan iso tekijä. Mutta näistä yksittäisistä tuotteista ja valintatilanteista se kulutuksemme kokonaisuus koostuu. Toivottavasti muovikassikeskustelun vanavedessä nousee esille muitakin näkökulmia kulutuksesta, tuotteiden kestävyydestä ja ympäristövaikutuksista.

Lisää lukemista

Vaarallinen muovijäte?

Ostoskassien ilmastovaikutusten vähentäminen

Kategoria(t): arkielämä ja ympäristö, ilmastopolitiikka, Jätepolitiikka, kestävä kulutus | Avainsanat: , , | 7 kommenttia

Jätehierarkian alimmalla portaalla

Jätehierarkian alimmaksi portaaksi kutsutaan yleensä loppusijoitusta eli kaatopaikkoja. Oikeastaan vielä tämänkin alapuolelle sijoittuu laiton dumppaus kehitysmaihin. Erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromun kohdalla laiton dumppaus on ongelma. Sähkö-ja elektroniikkaromu (SER) on kenties maailman nopeimmin kasvava jätevirta. SERin kasvuvauhtiin vaikuttavat uusien laitteiden ja teknologian kehittäminen sekä laitteiden käyttöiän lyheneminen. Monet sähkö- ja elektroniikkalaitteet vaativat akkua tai paristoja toimiakseen ja siksi myös kannettavien akkujen ja paristojen päätyminen jätteeksi kasvaa SERin rinnalla.

 

Sähkö- ja elektroniikkalaitteet ovat yhä tärkeämpi osa arkielämäämme ja muutos on ollut nopeaa. Mielestäni en ole uusien tuotteiden perässä juoksevaa sorttia, enkä innostu hifistelemään uusilla laitteilla. Silti huomaan uusia laitteita kertyvän: esimerkiksi toimimattoman kännykän tilalle piti hankkia uusi ja lapsellekin on kertynyt yllättävän monta elektroniikkalelua.

 
Sähkö- ja elektroniikkalaitteet koostuvat useista eri materiaaleista, joiden käsittely- ja kierrätysmahdollisuudet ovat erilaisia. Romu sisältää taloudellisesti arvokkaita materiaaleja, kuten kultaa ja palladiumia. Lisäksi romu sisältää useita ihmisten terveydelle ja ympäristölle haitallisia aineita ja yhdisteitä. Vaikka tiettyjen aineiden, kuten elohopea, lyijy ja kadmium, käyttö onkin pääsääntöisesti nykyään kielletty, niitä kuitenkin esiintyy ennen lainsäädännön kiristämistä valmistetuissa laitteissa ja niitä löytyy siksi sähkö- ja elektroniikkaromusta edelleen.

 
SERin todellisen määrän arvioiminen on vaikeaa, koska eri laitteilla on eripituinen käyttöikä. Esimerkiksi kännykät päätyvät jätteeksi nopeammin kuin vaikkapa kylmälaitteet. Lisäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteita viedään ulkomaille kierrätykseen ja myös laittomasti kehitysmaihin, joissa ei ole asianmukaisia käsittelymahdollisuuksia romulle. Vanhentuneita laitteita taas kertyy kotitalouksiin. Koska kaikki laitteet päätyvät jätteeksi jossain vaiheessa elinkaartaan, käytetään romun kertymän arvioimisessa hyväksi markkinoille laskettujen laitteiden määriä, vaikka senkin arvioinnissa on vaikeuksia. Eräiden arvioiden mukaan sähkö- ja elektroniikkaromua syntyisi maailmanlaajuisesti vuosittain 20-50 miljoonaa tonnia. Nykyisellä kasvuvauhdilla jo vuonna 2017 voisi maailmassa syntyä 65,4 miljoonaa tonnia SERiä.

 
Tuottajavastuun piiriin kuuluvat yritykset huolehtivat Suomessa virallisesta SER-romun keräysjärjestelmästä. Kaikki sähkö- ja elektroniikkaromu ei kuitenkaan päädy viralliseen keräysjärjestelmään. Vuosien 2008 ja 2009 aikana Suomessa virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuvan sivuvirran suuruuden on arvioitu olleen noin 40-50 % kaikesta jätteeksi muodostuvasta sähkö- ja elektroniikka-romusta. Viralliseen keräysjärjestelmään olisi siis päätynyt samana aikana vain 50-60 % kaikesta jätteeksi muodostuvasta sähkö- ja elektroniikkaromusta. Osa virallisen järjestelmän ohi kulkevasta romusta päätyy kuitenkin asialliseen käsittelyyn. Jotkin toimijat kunnostavat vanhoja laitteita uudelleenkäytettäväksi ja osa päätyy kiertoon esimerkiksi kirpputorien kautta. Sivuvirroissa erityisenä ongelmana ovat toimijat, jotka kuljettavat sähkö- ja elektroniikkaromua laittomasti EU:n ja OECD:n maiden ulkopuolelle. Suurin syy käytöstä poistettujen laitteiden keräämiseen virallisen järjestelmän ulkopuolella on romun sisältämien materiaalien korkea hinta maailman raaka-ainemarkkinoilla.

 
Sähkö- ja elektroniikkaromua saa viedä Suomesta EU- ja OECD-maihin vain hakemalla siihen jätteensiirtolupaa. Tuotteen ja jätteen välinen raja voi kuitenkin olla epäselvä. Uudelleenkäyttöön tarkoitettuja sähkö- ja elektroniikkalaitteita saa viedä, mikäli ne ovat ehjiä ja toimivia ja ne aiotaan siirtää suoraan uudelleenkäyttöön. Ne eivät siis ole jätettä. Vanhanaikaisia laitteita ei tulisi viedä, sillä ne sisältävät haitallisia aineita, eikä kohdemaassa välttämättä ole niille asianmukaista käsittelymahdollisuutta, kun ne lopulta päätyvät jätteeksi. Lisäksi kehitysmaiden kuluttajia ei välttämättä kiinnosta vanhanaikainen elektroniikka.

 
Romua tuodaan esimerkiksi Afrikkaan lahjoituksina tai uudelleenkäyttöön tarkoitettuna, mutta iso osa on käyttökelvotonta romua ja usein laitteiden käyttökelvottomuus selviää vasta perillä. Asianmukaista kierrätysteollisuutta romun käsittelyyn on kehitysmaissa niukasti ja jopa pienet lapset polttavat romua irrottaakseen siitä arvokkaat metallit myytäväksi kierrätysteollisuudelle Kiinaan. Lapset altistuvat samalla romun sisältämille haitallisille aineille. Afrikan slummeista on löytynyt niin eurooppalaisten ja amerikkalaisten yritysten kuin julkisen sektorin instituutioiden vanhoja tietokoneita, joiden tuskin on ollut tarkoitus päätyä sinne. Vaikka laitteet toimisivatkin, on kyseenalaista, että länsimaissa kehitetään vähemmän energiaa käyttäviä laitteita ja samalla viedään vanhentuneet energiasyöpöt laitteet Afrikkaan uudelleenkäyttöön.

 
Jätemateriaalit ovat kannattava tulonlähde afrikkalaisille. Olisi kuitenkin mahdollista suojata afrikkalaisten romunkäsittelijöiden terveyttä ja ympäristöä sekä samalla tehdä kestävää bisnestä kehittämällä asianmukaista kierrätystä ja laitteiden uudelleenkäyttöä. Paras vaihtoehto SERn käsittelyyn on käsitellä romu moderneissa korkean teknologian kierrätyslaitoksissa, joissa on tehokkaat päästöjen hallintajärjestelmät. Globaalisti tarkasteltuna näin harvoin tapahtuu. Osa SERstä myös päätyy yhdyskuntajätteen mukana jätteenpolttoon tai kaatopaikoille. Kierrätyksellä ei voida ratkaista SER-romuongelmaa: joidenkin asiantuntijoiden mukaan parhaisiinkin käsittelymenetelmiin liittyy ympäristö- ja terveysriskejä, joten tärkeintä olisi vähentää haitallisten aineiden käyttöä elektroniikkatuotteissa sekä valmistaa pitkäikäisempiä tuotteita. Tuotesuunnittelijat ja laitevalmistajat ovat siis avainasemassa tämän romuongelman ratkaisussa. Pitkäikäisyyttä tuotteilta peräänkuuluttaa esimerkiksi ruotsalaistutkimus.

 
Kuluttajat voivat osaltaan edistää sähkö- ja elektroniikkaromuun liittyvien ongelmien ratkaisua ensinnäkin harkitsemalla tarkasti ostotarpeitaan. Mahdollisuudet huoltaa, kunnostaa ja päivittää laitteita kannattaa myös selvittää etukäteen. Kun jokin laite lopulta on tullut tiensä päähän, se tulee palauttaa asianmukaiseen keräykseen.

 
Lisää luettavaa aiheesta:
Kaukainen kaatopaikka
SYKEn jätteensiirtosivut

YK:n STEP- aloite

Tuotteiden kestoiästä aiempi bloggaukseni

Kategoria(t): arkielämä ja ympäristö, Jätepolitiikka, kemikaalit, kestävä kulutus, Materiaalitehokkuus, tuotepolitiikka | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Onko tavara ongelma?

Seuraavassa mietteitäni tavaroista, kestävästä kulutuksesta ja minimalismista.
Kävin tammikuussa Suomen Ammattijärjestäjien seminaarissa ja seminaari sai pohtimaan tavaroita eri näkökulmasta: esimerkiksi osana arkielämää, osana elämämme materiaalisuutta ja osana jäteongelmaa. Monelle tavarapaljous kodissa on varmasti ongelma tai ainakin se tekee elämästä epäkäytännöllistä. Lisäksi mitä enemmän tavaraa omistaa, sitä enemmän tarvitsee säilytystilaa ja se lisää toki ympäristövaikutuksia. Kaikkien tavaroiden ja materiaalien ympäristövaikutukset eivät kuitenkaan ole samanarvoisia ja minusta ammattijärjestäjien bisnes hyötyisi näkökulman laajentamisesta asumisen ympäristövaikutuksiin ylipäätään. Itse seminaariin kaipasin myös jonkun elämäntapamme ja yhteiskuntamme materiaalisuutta tutkineen tieteentekijän esitystä.

Tässä Anne Te Welde-Luoman esittämä aikajana tavaroista eri vuosikymmenillä:

kuinka paljon on tarpeeksi

Seminaarin jälkeen lueskelin useita blogeja, joissa kerrotaan tavaroista luopumisesta tai elämän yksinkertaistamisesta. Minimalismi on alkanut puhutella minua, vaikka kukaan kotonani käynyt tai minut tunteva tuskin pitäisi pukeutumis- tai sisustustyyliäni minimalistisena.

Olisiko minimalismipohdinnasta jotain opittavaa kestävän kulutuksen edistämiseen?
Kestävän kulutuksen neuvonnassa yleinen neuvo on vain välttämättömän tai tarpeellisen tavaran kuluttaminen, vaikka ei ole yksiselitteistä, mitä on välttämätön kulutus. Nykyään voi olla vaikea esimerkiksi pärjätä ilman kännykkää, mutta toisin oli vielä parikymmentä vuotta sitten.  Ruohonjuuritasolta yksilöistä lähtevä ajattelu saattaa olla tehokkaampaa kuin ylhäältä päin annettu valistus. Siksikin minusta erilaiset tavara- ja minimalismiblogit ovat kiinnostavia. Keskiluokan osuus globaalisti kasvaa, joten sillä on kulutuksen ympäristövaikutusten kannalta paljon merkitystä, miten keskiluokka kuluttaa. Talouskasvua on kyseenalaistettu ja siinä sivussa muutakin kasvua. Olen pohtinut erilaisten jätemäärien kasvuennusteiden kohdalla, missä tulee raja vastaan ja miten paljon jätemäärä voi lopulta kasvaa. Samaa voi pohtia asuinneliöiden määrän kohdalla ja vaikkapa kotien laitevarustelun ja tavaramäärän kohdalla.

Halusin lisätietoa ammattijärjestäjien ajattelusta ja luin Anne Te Welde-Luoman kirjan ”Kaaoksen kesyttäjä – tavarat, paperit ja aika haltuun”, jossa muun muassa opetetaan perusmetodi kaaoksen kesyttämiseen: ensin muodostetaan yleiskuva kaikesta tavarasta, lajitellaan tavarat ja valitaan mitä säilytetään, mietitään säilytyspaikat ja opetellaan rutiini, jolla tavarat säilyvät järjestyksessä. Te Welde-Luoma neuvoo miettimään kunkin tavaran kohdalla, tukeeko se omalle elämälleen asettamiensa tavoitteiden saavuttamista. Te Welde- Luoma kirjoittaa, että tavaroiden vähentäminen lisää kotona rentoutumista, vähentää syyllisyyttä tekemättömistä töistä ja käyttämättömistä tavaroista. Muita etuja järjestämisestä ovat kodin turvallisuus, siivouksen helppous, tuhoeläinten torjuminen, tavaroiden löytyminen ja luovuudelle ja uusille ideoille syntyvä tila. Hänen mielestään tavaroiden säilyttämisen syynä on usein menetyksen pelko. Muistot toimivat todistuksena saavutetuista asioista tai muistojen kultaamista menneistä hyvistä ajoista tai dramaattisista tapahtumista ja kirjahyllyn kirjat todistavat lukeneisuudesta. Tavarat pitävät meitä kiinni joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Paljon tavaraa säästetään siksi, että uskomme tekevämme niillä jotain joskus. Tämä on minusta kiinnostavaa pohdintaa. Toisaalta pidän ongelmana monien tavaroiden kertakäyttöisyyttä ja arvostan esimerkiksi jo aikaa nähneitä, mutta käytössä kestäviä huonekaluja ja muita tavaroita. Ripaus materialismia ja tavaroihin kiintymistä voi myös vähentää turhaa kierrätystä.

Filosofi Timo Airaksinen toteaakin kirjassaan ”Saasta – filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen”  osuvasti seuraavaa: ”Tavara onnellistuttaa ihmisen vain, kun sen puoleen käännytään, sitä tutkitaan ja tarkastellaan, se valitaan ja otetaan omaksi.
Miksi kierrättää tavaraa, kun sen saa sen myötä takaisin? Tavara on ongelma, ei jäte itsessään.”

Kategoria(t): arkielämä ja ympäristö, kestävä kulutus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Trendilista 2014 – Osa 2: Ilmastonmuutos

Euroopan Unionin komissio julkaisi tänään ehdotuksensa tavoitteeksi kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vuoteen 2030 mennessä.  Nyt julkaistut tavoitteet korvaavat vuoteen 2020 tähdänneet niin sanotut 20-20-20- tavoitteet eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 20 prosentilla, uusiutuvan energian osuuden nostaminen 20 prosenttiin ja energiatehokkuuden parantaminen 20 prosenttia. Tässä YLEn ja Hesarin uutinen aiheesta.

Komissio ehdottaa 40 prosentin tavoitetta kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Uusiutuvan energian osuuden tavoitteeksi EU:n tasolla ehdotetaan 27 prosenttia. Energiatehokkuuden osalta tavoitteita tarkastellaan myöhemmin.

Prosenttilukujen riittävyyttä arvioitaessa on tärkeää muistaa, mihin tavoitteilla pyritään. Päämäärä on saada aikaan päästövähennyksiä, joiden avulla voidaan rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu alle kahteen celsiusasteeseen. On totta, että kokonaisuutena ilmastopolitiikka ei ole toiminut ihanteellisesti: päästökauppajärjestelmä ja eri tavoitteet ovat olleet osin päällekkäisiä ja uusiutuvan energian suhteen EU:n jäsenmaissa on aika erilaisia tukijärjestelmiä. Onkin iso kysymys, mikä on sopiva tasapaino EU:n politiikan ja kansallisen toimeenpanon välillä.

Oleellista taustaa ilmastotavoitteille vuoteen 2030 löytyy EU:n vihreästä kirjasta ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuoteen 2030.

Komission ehdotus on saanut odotetusti ristiriitaisen vastaanoton. Elinkeinoministeri Vapaavuoren mielestä EU:n päästövähennystavoite on kunnianhimoinen, mutta väistämätön. Monelle muulle komission ehdottamat tavoitteet ovat kuitenkin pettymys. On arvioitu, että EU:n päästövähennyskehitys johtaisi nykyisellään jo 32 prosentin päästövähennyksiin vuonna 2030. Ympäristöministeri Niinistö pitääkin EU:n tavoitetta vaatimattomana.

Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen kirjoitti viime joulukuussa päästökaupasta ja päästövähennystavoitteista Suomen ilmastopaneelin blogissa. Ollikaisen mukaan 40 prosentin päästövähennystavoite johtaa siihen, että päästöoikeuksia jaetaan markkinoille vuoteen 2030 mennessä reilusti yli tarpeen. Hänestä 50 prosentin vähennystavoite ei olisi vaikuttanut liian haastavalta ja se olisi  voinut turvata, että päästöoikeusmarkkina todella on alijäämäinen ja päästöoikeuden hintaan syntyy nousupainetta.

Kiinnostava on Akavan tiedote ilmastotavoitteista. Akava nosti kärjeksi tulevaisuuden työpaikat: ”Puhtaan teknologian kysyntä kasvaa ja alalle syntyy uutta työtä ja yrityksiä koko ajan”. Akavan asiantuntija Elina Moisio myös huomauttaa, että mikäli EU luopuu energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian jäsenmaita sitovista tavoitteista, Suomi ei saa pysäyttää uusiutuvien energiamuotojen tukemista, tutkimusta ja kehitystä.

Paljon huomiota hiljattain sai valtiovarainministeriön eläkkeelle jääneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen kirjoitus ilmastonmuutoksesta otsikolla ” Uhkapeli maapallon tulevaisuudella kovenee”.  Toivoa sopii, että riittävän moni merkittävässä asemassa oleva ymmärtäisi jo työssä ollessaan ilmastonmuutoksen vakavuuden. Ajantasaista tietoa aiheesta ainakin saadaan lisää, kun hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viides arviointiraportti julkaistaan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Vuonna 2014 julkaistaan ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista käsitteleviä osaraportteja sekä synteesiraportti. Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen seuraava osapuolikokous on loppuvuonna 2014 Perussa. Neuvotteluiden tavoitteena on solmia uusi maailmanlaajuinen ilmastosopimus vuonna 2015 Pariisissa.

Ilmastonmuutos tulee olemaan esillä myös Suomelle tärkeän bisneksen, cleantechin taustavoimana. Tähän liittyen Demos Helsingin julkaisu 17 tapaa luoda uusia markkinoita on kiinnostavaa luettavaa. Julkaisussa esimerkiksi todetaan, että nyt cleantech-markkinat koostuvat teollisista tuotteista ja palveluista, mutta seuraavaksi tulevat kuluttajat.

Oli tavoitteena sitten 40 tai 60 prosentin päästövähennys, tulee ilmastonmuutos joka tapauksessa vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja yritysten toimintaympäristöön merkittävästi.

Lue myös Trendilista 2014 – Osa 1: Materiaalitehokkuus

Kategoria(t): ilmastopolitiikka, Ympäristöpolitiikka | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Trendilista 2014 – Osa 1 Materiaalitehokkuus

Vuodenvaihteen ympärillä erilaisten listojen tekeminen on suosittua: summataan mennyttä vuotta ja asetetaan tavoitteita tulevalle vuodelle. Aloitan tällä kirjoituksella Naturaatiopisteen listan asioista, jotka jäivät mieleen vuodesta 2013 ja tulevat olemaan esillä myös tänä vuonna. Ensimmäisenä kirjoitan materiaalitehokkuudesta. Suomessa materiaalitehokkuutta pitää esillä erityisesti Motiva, joka määrittelee materiaalitehokkuuden seuraavasti:

”Materiaalitehokkuus on kilpailukykyisten tuotteiden ja palvelujen aikaansaamista pienenevin materiaalipanoksin siten että haitalliset vaikutukset vähenevät elinkaaren aikana.”

Materiaalitehokkuudesta ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta kerrotaan hyvin myös ilmasto-oppaan sivuilla.

Eilisessä YLEn A-studiossa kerrottiin luonnonvarojen hinnannoususta 2000-luvulla. Tutkijat ennustavatkin, että seuraavan teollisuusyhteiskunnan kehitysvaiheen moottorina tulee olemaan resurssien käyttöä tehostavat teknologiat. Edellisen syklin kehityksen kärkenä oli tietotekniikka.

Jo useamman vuoden on ollut esillä, että Euroopassa tulee puutetta teknologian tarvitsemista harvinaisista metalleista. Raaka-aineiden loppumista pahempana ongelmana pidetään korkeita kustannuksia ja ympäristövaikutuksia, joita hupenevien resurssien käyttöönotosta aiheutuu. Maailmanlaajuisesti keskiluokkaan kuuluvien ihmisten määrä kasvaa ja keskiluokan kulutus onkin todettu olennaiseksi ympäristövaikutusten kannalta.
A-studion haastattelema tutkija Markku Wilenius Turun yliopistosta totesi, että resurssien hinnannousu on merkittävä tekijä maailmanmarkkinoilla.   Ohjelmassa nostettiin esille myös BKT:n riittämättömyys mittarina ja muistutettiin ruoan ja vesivarojen riittävyydestä tulevan pulaa. Resurssitehokkuuden keinoiksi Wilenius kaipasi verotusta ja lainsäädäntöä.

Ympäristöministeriön toimeksiannosta pari vuotta sitten tehdyssä oppaassa Materiaalien käytön tehokkuus ympäristölupamenettelyssä (Lilja&Saramäki) käydään läpi erilaisia materiaalitehokkuuden edistämiseen liittyviä näkökohtia. Oppaaseen on koottu myös useita käytännön esimerkkejä. Tarkoitus oli paitsi auttaa tunnistamaan ympäristölupamenettelyssä olennaiset materiaalitehokkuusnäkökohdat, myös auttaa toiminnanharjoittajia muutoinkin parantamaan materiaalitehokkuutta.

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut kansallisen materiaalitehokkuusohjelman, Kestävää kasvua materiaalitehokkuudella. Ohjelman mukaan Suomessa eri yritysten ja toimialojen välillä on suuria eroja materiaalitehokkuuden parantamisen potentiaalissa. Olennaista on tuotesuunnittelu, kierrätys, teknologian kehittäminen ja rakennemuutoksen edistäminen. Tarvitaan tietopohjan syventämistä. Materiaalien käytön kannalta tärkeiksi alueiksi listataan puusto, mineraalit, yhdyskuntajätteet, rakentaminen, liikenne, teollisten sivuvirtojen hyödyntäminen ja ruokahävikki. Ohjelmassa todetaan, että saman toimialan tuottajien materiaalitehokkuuden vertailu voisi lisätä läpinäkyvyyttä, kannustaa oppimaan muilta toimijoilta ja johtaa siten materiaalien käytön tehostumiseen.

Ohjelmaan on koottu kahdeksan toimenpidettä, joista kyllä osa on ollut esillä ennenkin ja osa jo muutenkin toteutumassa. Toimenpiteitä ovat muun muassa uuden tutkimusohjelman käynnistäminen, erilaisten toimintamallien kehittäminen (teollisille symbiooseille ja alueelliseen resurssitehokkuuteen), materiaalikatselmusten tuki yrityksille, vapaaehtoiset materiaalitehokkuussopimukset sekä ympäristölupien keventäminen ja selkeyttäminen. Materiaalitehokkuuden parissa on tehty erilaista kehittämistyötä jo sen verran kauan, että olisin toivonut ohjelman olevan syvällisempi ja täsmällisempi. On tietenkin näkökulmakysymys, miten tällaisten ohjelmien (joita Suomessa on muuten paljon) toimenpiteiden riittävyyttä tulisi arvioida. Materiaalitehokkuutta ei pelkästään tällä ohjelmalla merkittävästi edistetä, mutta jos katsoo asiaa kokonaisuutena, antaa ohjelma kohtuulliset raamit materiaalitehokkuuden edistämiselle.

Materiaalitehokkuutta parannetaan parhaiten jo tuotesuunnittelussa tai muutoin sellaisessa vaiheessa, kun jätettä ei vielä ole syntynyt. Potentiaalia parantamiseen on esimerkiksi niissä toiminnoissa, joissa käytetään paljon materiaaleja, kuten rakentamisessa. Todella tärkeää olisi tuotteiden elinkaaren pidentäminen, johon tarvitaan sekä tuotteiden valmistajien että kuluttajien asennemuutosta. Kunnissa materiaalitehokkuuden parantamista voi miettiä hankintojen yhteydessä.

Oman arkielämäni materiaalitehokkuutta pohdin katsoessani Petri Luukkaisen Tavarataivas-elokuvaa. Siinä mentiin tavaroiden vähentämisen suhteen aluksi äärimmäisyyteen. Lisää ideoita ja innostusta olen menossa saamaan Suomen ammattijärjestäjien seminaarista lauantaina.

Sitra on muuten laatinut omat aakkoset vuodelle 2014. Aakkosissa materiaalitehokkuuden näkökulmasta kiinnostavia ovat seuraavat:

  • Biotalous
  • Energia- ja resurssikäänne Saksan malliin
  • Jätteistä raaka-ainetta. Sitra ennustaa, että teollisuuden vanhan kumous jatkuu ja teolliset symbioosit ovat tie kansainvälisille markkinoille.
  • Resurssiviisaus eli aika lailla samaa asiaa kuin materiaalitehokkuus
  • Öljyn ja muiden luonnonvarojen niukentuminen

Luonnonvarojen riittävyys, materiaalitehokkuus ja resurssiviisaus (tai mitä termiä asiasta haluaakin käyttää) sekä keskiluokan kulutuksen kohtuullistaminen ovat trendejä vuonna 2014.

Kategoria(t): Ei kategoriaa, Jätepolitiikka, Kestävä kehitys, kestävä kulutus, Materiaalitehokkuus, Ympäristöpolitiikka | Avainsanat: , , , , , , | Yksi kommentti